Meerin kanssa ollaan läpi kevään haaveiltu reissusta Møns Klintille, kalkkikivikallioille, jotka sijaitsee Mønin saarella Kööpenhaminasta etelään. Vasta siinä kohtaa ku otettiin reissu ihan tosissaan suunnittelun alle, niin selkis, miten hullun vaikea paikan päälle olikaan Köpiksestä käsin päästä. Julkisilla ei olis päässy läheskään perille asti ja vuokra-auton hommaaminen on täällä ihan räikeesti budjetin ulkopuolella.
Lopulta suunnitelmista ei onneksi pitänytkään luopua, vaikka alku ei näyttäny lupaavalta. Meidän huippu Tanska-perhe pelasti murheelliset suomitytöt hommaamalla auton lainaan ja viemällä meidät paikan päälle. Aa-jea. Olikin aika erionnellisia tyttöjä sitten.
Käveltiin ekana reitti kallioiden päällä kasvavassa pyökkimetsessä. Niin mielettömän vihreää! Polku seuraili jyrkänteen reunaa, näkymät alas rannalle ja merelle oli ihan uskomattomat. Siinä kohtaa vasta tajus, miten korkeita jyrkänteet oikeasti on, ku näki pikkiriikkiset ihmiset alhaalla rannalla. Korkeimmillaan kalliot oli 120 metriä merenpinnasta. Pääskysiä lenteli ympäriinsä, taisivat pesiä jyrkänteillä. Tuntui jotenki hullulle, että oltiin edelleen niin lähellä kotia vaikka maisemat ois voinu olla jostakin paljon etelämpää.
Käveltiin ekana reitti kallioiden päällä kasvavassa pyökkimetsessä. Niin mielettömän vihreää! Polku seuraili jyrkänteen reunaa, näkymät alas rannalle ja merelle oli ihan uskomattomat. Siinä kohtaa vasta tajus, miten korkeita jyrkänteet oikeasti on, ku näki pikkiriikkiset ihmiset alhaalla rannalla. Korkeimmillaan kalliot oli 120 metriä merenpinnasta. Pääskysiä lenteli ympäriinsä, taisivat pesiä jyrkänteillä. Tuntui jotenki hullulle, että oltiin edelleen niin lähellä kotia vaikka maisemat ois voinu olla jostakin paljon etelämpää.
 |
| niin onnelliset! |
 |
| <3 rohkee Meeri. |
Polun päästä laskeutui pitkät rappuset alas rannalle. Seottiin laskuissa, mut aika monta askelmaa siinä oli. Alhaalla odotti meren täydelliseksi silottamien kivien ranta. Olis tehny mieli kerätä niitä pyöreitä kiviä mummuille tuliaisiksi kukkapenkkeihin, mut taitaa matkalaukkujen painorajat paukkua ilman kiviäkin heh.
Kyllä kelpas syödä eväitä ja kattella merelle. Ei yltäny kaupunkien melut sille saarelle, oli kyllä hiljasempaa ku aikoihin. Käveltiin siitä sitten kallioiden toiseen päähän, josta noustiin rappuset takaisin huipulle.
Kyllä kelpas syödä eväitä ja kattella merelle. Ei yltäny kaupunkien melut sille saarelle, oli kyllä hiljasempaa ku aikoihin. Käveltiin siitä sitten kallioiden toiseen päähän, josta noustiin rappuset takaisin huipulle.
Ihan uskomattoman kaunis paikka, ihan mielettömän mainio päivä. Jos mitään mahdollisuuksia on koskaan paikan päälle päästä, ni ei kannata kahdesti miettiä, sen verran ainutlaatuinen paikka kyseessä. Kuvat ei tee oikeutta ollenkaan, mut voin luvata, ettei tuolta pettyneenä kotiin lähde! Ei ainakaan tämä tyttö, mielettömän onnellisena lähinnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti